...
Siirry suoraan sisältöön

Viinasillan raitti

Viinasillan raitti

Lapsuudenkotini, nykyinen kesäkotimme Viinasilta on entinen maalaistalo laajoine pihapiireineen. Navetta on muuttunut rauniopuutarhaksi, pellot kukkaniityiksi ja kasvimaiksi.

Viinasilta on ollut nyt pari vuosikymmentä leikkivän ihmisen puuhamaa, missä mm itä-hämäläinen riukuaita yhtyy sulassa sovussa japanilaiseen aitaperinteeseen. Erilaiset aidat ja aidanteet ovatkin ehkä tunnusomaisinta tälle puutarhalle. Vanhan tavan mukaisesti aita rakennetaan niistä tarveaineista mitä on käsillä. Pihapiirin puusto on vanhaa. Yksi mielenkiintoisimmista puista on pieni kuusi. Isäni löysi sen 1960-luvulla raivatessaan metsää pelloksi. Silloin kuusi oli pyöreä ja yhtä pieni kuin jalkapallo. Perinneperennoilla ja luonnonkukilla on keskeinen rooli pihapiirissä. Kukat saavat kasvaa juuri siellä, missä haluavat, vaikka sitten keskellä pihapolkua. Kaiken ei tarvitse olla puutarhassa täydellistä, kun siitä voi jo nauttia. Yhteinen matka kohti puutarhurin unelmia ja haaveita on hyvin antoisaa. Onneksemme pihapiirimme ei tule koskaan valmiiksi, tekemistä riittää aina!
Tervetuloa tutustumaan puutarhaan, jossa puutarha antaa tilaa luonnolle.

Yhteystiedot

Omistajat
Kari-Pekka Nuutinen
Kirsti Nuutinen
Katuosoite
Koitintie 300 Sijainti kartalla
Postinumero
19610
Postitoimipaikka
Hartola
Maakunta
Päijät-Häme
Kunta
Hartola
Puhelin
0453466315
Sähköposti
Puutarhamatkailukohde
Ei

Aukioloajat

Lisäpalvelut

  • Esteetön pääsy
  • Itsepoiminta
  • Kahvitarjoilu
  • Koirat sallittu
  • Majoitus
  • Taimimyynti

Palvelukielet

  • Englanti
  • Ruotsi
  • Suomi
Seraphinite AcceleratorOptimized by Seraphinite Accelerator
Turns on site high speed to be attractive for people and search engines.