Uuran yhteisön hyötypuutarha
Kaunis vanha pihapiiri, jossa myös syötävän metsäpuutarhan alku, taimisto sekä yksivuotisten juuresten kasvimaa.
Keskitymme mahdollisimman omakätiseen ja kestävään ruoantuotantoon niin maanparannuksen kuin lannoituksen suhteen! Puitteet ovat vielä alussa, sillä ostimme paikan alle kolme vuotta sitten ystäväporukan kesken ja olemme pitkälti kunnostaneet taloa.
Nyt viljelemme Uurassa toista vuotta. Jaamme mieluusti oppimistamme keinoista, jotka ovat peräisin kokemuksistamme kestävän elämäntavan koululla Omavaraopistolla. Tilalla on istutettu paljon monivuotisia ja niiden pohjalta on tehty kevään 2026 aikana metsäpuutarhaan keskittyvä permakulttuurisuunnitelma, jota esittelemme mielellämme.
Pihapiiri koostuu myös kymmeniä vuosia vanhoista omenapuista, marjapensaista, kukista ja upeasta lehmuksesta biolhiilikuopan, vanhan hirsitalon ja navetan kera.
Jos haluat tuoda mukanasi jonkin hyötykasvin, otamme sen mieluusti vastaan! Esimerkiksi marjasinikuusaman taimet kiinnostavat kovasti.
Erityisesti haluamme tutustua ja oppia yhdessä, tervetuloa siis!
Yhteystiedot
Aukioloajat
- Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Itsepoiminta
- Kahvitarjoilu
- Koirat sallittu
- Majoitus
- Taimimyynti
Palvelukielet
- Englanti
- Ruotsi
- Suomi
