Roopensuo
Roopensuo on kesänviettopaikkamme, jota on rakennettu ja muokattu ajan ja voimien mukaan vuosikymmenten saatossa. Lammet ja sitä ympäröivä metsä, kesämökki ja puolivilli puutarha kuvaavat Roopensuota.
Roopensuolla on kaksi lampea, jotka muodostavat alueen ytimen. Sen lisäksi laajat nurmikkoalueet ovat osa maisemakokonaisuutta.
Kookkaat kuusi, mänty ja tammi ovat Roopensuon 'kolme suurta'. Näiden puiden suojassa lammen rannalla on 1970 -luvulla rakennettu mökki, joka on pidetty 1970 -luvun ajan hengessä.
Puutarha on puolivilli; siellä on sekä istutettuja että luonnonvaraisia kasveja. Alueelle on reilut viisi vuotta sitten istutettu kaksi lehmuskujaa, jotka vuosi vuodelta komistuvat.
Roopensuolla on myös taidetta nähtävillä: siellä on kivinen raivaajapatsas ja muraaleja.
Yhteystiedot
Leila Kaivanto
Aukioloajat
Lisätiedot
Teemapäivän mukaisesti klo 12-17
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Itsepoiminta
- Kahvitarjoilu
- Koirat sallittu
- Majoitus
- Taimimyynti
Palvelukielet
- Englanti
- Ruotsi
- Suomi
