Siirry suoraan sisältöön

Puutarhat

Avoimet puutarhat 6.7.2025 klo 12-17

Ronttismäen tehtaalaismuseon puutarha

Ronttismäen tehtaalaismuseon puutarha

Ronttismäen tehtaalaismuseo on vanhan tehdasyhdyskunnan tehtaalaiskorttelin piha ja puutarha 1800-luvun loppupuolelta.

Piha-alue on viettänyt hiljaiseloa jo pitempään, mutta nyt on aika herätellä perinteistä pihaa uuteen kukoistukseen vanhaa säästäen ja kunnioittaen. Vesakkoa on raivattu ja näkymiä avattu valoisuuden lisäämiseksi. Vanhat perinne- ja luonnonkasvit säilytetään. Uusia istutuksia perustetaan. Hyötykasvipuutarhaa kehitetään. Luodaan oleskelupaikkoja, joissa on mahdollisuus pysähtyä ja rauhoittua. Tehtaalaismuseon puutarhan elävöittämisen tavoitteena on tarjota vierailijalle vanhan pihapiirin rauhallista viihtyisyyttä, vastapainoksi nykypäivän kiireiselle elämänrytmille. Paikka, jossa voi katsella, kuunnella, haistella, kosketella ja maistella. Annetaan myös luonnolle ja luonnollisuudelle mahdollisuus elää elämäänsä omaan tahtiinsa ja rakentaa meille mielen maisemaa, vuodenaikojen mukaan. Luonnonmukaisuus lisää viihtyisyyttä puutarhassa. Työ on vasta alussa.

Yhteystiedot

Omistajat
Forssan museo Forssan kaupunki
Katuosoite
II linja 5-7 Sijainti kartalla
Postinumero
30100
Postitoimipaikka
Forssa
Maakunta
Kanta-Häme
Kunta
Forssa
Puhelin
0401816263
Facebook profiili
Puutarhamatkailukohde
Kyllä

Aukioloajat

Lisätiedot

Ajankohtaiset aukioloajat: www.forssanmuseo.fi

  • Sopimuksen mukaan

Lisäpalvelut

  • Esteetön pääsy
  • Itsepoiminta
  • Kahvitarjoilu
  • Koirat sallittu
  • Majoitus
  • Taimimyynti

Palvelukielet

  • Englanti
  • Ruotsi
  • Suomi