Puistomäki
Lähinnä viidennen kasvuvyöhykkeen tavallinen kotipiha, jossa useita istutusalueita, ja paljon eri lajeja. Vähän sellainen "antaa kaikkien kukkien kukkia" -piha, jota ympäröi luonnontilaiset alueet. Maine coon, Laakeri, ja aito maatiaiskissa Iivari Korpiaho saattavat näyttäytyä vieraille ulkohäkissään.
Olemme yrittäneet luoda istutuksista sellaisia, että alueilla on kasvukautena aina jokin kasvi kukassa. Keväällä aloittavat sipulikukat: narsissit, lumikellot, idänsinililjat, kevätkellot ja helmililjat. Samoihin aikoihin kukkivat valko- ja sinivuokot. Keskikesällä kurjenpolvilajikkeet, vanhat varjoliljat, kivikkokasvit ja jättipoimulehti. Loppukesää värittävät nauhukset, syysasterit ja komeamaksaruohot. Pihassa on myös erilaisia puita ja pensaita, esimerkiksi kaksi vanhaa ja kookasta alppiruusua. Noiden mainitsemieni lisäksi pihalla kasvaa lukuisia muita kasveja. Mitään pikkutarkkaa ei ole, vaan kasvit saavat kasvaa niin kuin haluavat. Seassa kasvaa myös luonnonkasveja, eikä rikkaruohoiltakaan voi välttyä. Paljasta multapintaa ei juuri ole, koska istutukset ovat tiheitä, tai niissä kasvaa aluskasveja.
Yhteystiedot
Risto Oikari
Aukioloajat
Lisätiedot
Teen vuorotyötä, joten puhelimitse voi ottaa yhteyttä. 040 8122350
- Sopimuksen mukaan
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Itsepoiminta
- Kahvitarjoilu
- Koirat sallittu
- Majoitus
- Taimimyynti
Palvelukielet
- Englanti
- Ruotsi
- Suomi