Mäkisenmäen Arboretum
Mäkisenmäen Arboretum on nuori 8 hehtaarin rakenteilla oleva puulajipuisto Kymenlaaksossa, Iitin Koskenniskassa, Jussilan (Mäkisen) suvun tilalla, Pohjanlahdentien varrella. Arboretumin kasvit sijaitsevat satunnaisesti 3 lohkolla, Pohjanlahdentien molemmin puolin. Vuolenkosken kylältä on matkaa arboretumiin noin 3 km.
Suurin osa alkuvaiheen kasvillisuudesta siirretään Kuivannon Arboretumista, lähes 5000 kasvitaksonin kokoelmasta jota puutarhuri Janne Ikola on kerännyt noin 20 vuoden ajan. Uusimmista tulevista istutuksista kasvatamme suurimman osan suvullisesti tai kasvullisesti viljelypalstoillamme. Kokoelmissamme on harvinaisia ja Suomessa ennennäkemättömiä kasvilajeja.
Arboretumin on tarkoitus toimia turvapaikkana harvinaisille suomalaisille metsäpuiden erikoimuodoille, joita arboretumiin kopioidaan mahdollisuuksien mukaan. Alueella testataan peruslajikkeiston lisäksi uusien kasvilajien / lajikkeiden talvenkestävyyttä sekä tehdään useita risteytyskokeita, tarkoituksena saada uusia talvenkestäviä kasvilajikkeita Suomen oloihin.
Arboretumin ensimmäinen vaihe, n. 500 neliön istutusalueet ovat avoinna yleisölle taimimyymälän avauduttua keväällä 2020.
Kaudella 2021 avautuu uusia kunnostettuja istutusalueita.
Yhteystiedot
Aukioloajat
- Aukioloaikoina
10:30 - 14:30
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Itsepoiminta
- Kahvitarjoilu
- Koirat sallittu
- Majoitus
- Taimimyynti
Palvelukielet
- Englanti
- Ruotsi
- Suomi