Lönnrotin puistikko
Vanhan kirkkopuiston vieressä, Lönnrotin kadun varrella on pieni puistikko, joka on nimetty kansalliseepoksemme Kalevalan luojan, Elias Lönnrotin (1802–1884) mukaan. Puistikon pääaihe onkin merkkimies Lönnrotin muistomerkki, pronssiin valettu patsas massiivisella kivijalalla. Patsas on sijoitettu pienen kukkulan päälle ja sen edustalla ja sivuilla on kausikasviryhmiä. Molemmin puolin patsasta on kuusamien reunustamat istuskelualueet. Nurmella kasvaa syreenejä ja kaksi koristeomenapuuta, jotka ovat Marttojen istuttamia. Koko puistikkoa reunustavat lehmukset. Puistikko oli vuoden 1830 asemakaavassa määritelty Kirkkotori nimiseksi aukioksi, myöhemmin alueen keskiosa istutettiin puistikoksi, jonka istutukset ilmeisesti suunnitteli kaupunginpuutarhuri Svante Olsson. Vuonna 1898 kaupunki luovutti puistikosta paikan Lönnrotin muistomerkille.
Muistomerkissä on näköis-Elias runoja muistiin merkitsemässä. Hänen jalkojensa juuressa istuskelee Impi, joka symboloi Kalevalan ja Kantelettaren lyyrisiä- ja laulurunoja. Vasemmalla puolella oleva Väinämöinen taas edustaa Kalevalan eeppisiä ja loitsurunoja.
Yhteystiedot
Aukioloajat
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Itsepoiminta
- Kahvitarjoilu
- Koirat sallittu
- Majoitus
- Taimimyynti
Palvelukielet
- Englanti
- Ruotsi
- Suomi