Laila Pullinen – veistospuisto & kotimuseo
Laila Pullinen – veistospuisto & kotimuseo on museopuutarha, jossa yhdistyvät kartanopuutarhaperinne, välimerellinen tunnelma sekä perisuomalainen niittymaisema.
Yli satavuotisten tammien alle levittäytyvää puutarhaa on kunnostettu vuosien ajan vähän kerrallaan puutarhan henkeä kunnioittaen. Kartanoperinne ja 80-luvulla perustettu veistospuisto ovat antaneet puutarhalle oman leimansa, johon yhdistyy uuden kokeilu sekä hyötypuutarhan vähittäinen laajentaminen. Museopuutarhan voi kiteyttää kolmeen sanaan: salli ajan seisahtaa. Laila Pullisen veistospuisto on kasvilajistoltaan monipuolinen kokonaisuus, josta löytyy sekä luonnonkasveja että eri aikoina istutettuja puutarhakasveja.
Vuonna 2025 esitellään puutarhaa erityisesti monimuotoisuuden näkökulmasta.
Taiteilija Marika Hyvärisen kanssa ideoitu Lahopuutarha-projekti jalostaa alueen lounaisnurkkauksessa olevan, aiemmin näyttelyn ulkopuolella olleen lehtomaisen alueen, jossa lahopuutarhan kautta yleisö pääsee tarkkailemaan luonnon prosesseja, mutta joka toimii myös potentiaalisena areenana erinäisille performanssi-, teatteri ja musiikkiesityksille.
Yhteystiedot
Jean Ramsay
Aukioloajat
Lisätiedot
Avoinna 5.6.–31.8. 2025 torstaista sunnuntaihin.
- Aukioloaikoina 11:00 - 17:00
Lisäpalvelut
- Esteetön pääsy
- Itsepoiminta
- Kahvitarjoilu
- Koirat sallittu
- Majoitus
- Taimimyynti
Palvelukielet
- Englanti
- Ruotsi
- Suomi