Siirry suoraan sisältöön

Puutarhat

Avoimet puutarhat 6.7.2025 klo 12-17

Koivikkonotkon luontopiha ja kokeilupuutarha

Koivikkonotkon luontopiha ja kokeilupuutarha

Luontopiha ja kokeilupuutarha vanhalla pientilalla

Puutarhaan on haalittu erikoistarhoista 2021-25 satakunta hyötykasvia, eniten luumuja ja päärynöitä. Suuri osa on erikoisempia lajeja/lajikkeita, joiden talvenkestoa seurataan mm. Pähkinähankkeessa. Pähkinäkasveista on istutettu esim. herttajalopähkinä, hikkoreita, kotapähkinöitä sekä iso-, turkin- ja peikonpähkinä. Muita kokeilukasveja ovat mm. mulperi, pluotipuu sekä viini- ja kiinanlaikkuköynnökset. Purkuhirsistä rakennetussa kasvihuoneessa kasvaa lukuisten yksivuotisten vihannesten lisäksi persikkaa ja persimonia. Kaikista eksoottisimmat hedelmät ovat ruukkukasvatuksessa. Muutama kukkapenkki on suunniteltu pörriäisystävälliseksi, pölyttäjien kaipaamaa kuollutta puuta on eri muodoissaan ja osaa nurmikoista hoidetaan niittyinä. Tuholaistorjuntavastaaville on asennettu kymmeniä linnunpönttöjä. Maisemasta huolehtivat kesälampaat ja puutarhan kotilokantaa pitävät kurissa intialaiset juoksuankat.

Yhteystiedot

Omistajat
Ari Aalto
Kaisa Rautio
Katuosoite
Pitkäjärventie 421 Sijainti kartalla
Postinumero
56800
Postitoimipaikka
Simpele
Maakunta
Etelä-Karjala
Kunta
Rautjärvi
Puhelin
0451320828
Puutarhamatkailukohde
Ei

Aukioloajat

Lisätiedot

Avoinna aina, kun olemme paikalla (eli useimmiten).

  • Sopimuksen mukaan

Lisäpalvelut

  • Esteetön pääsy
  • Itsepoiminta
  • Kahvitarjoilu
  • Koirat sallittu
  • Majoitus
  • Taimimyynti

Palvelukielet

  • Englanti
  • Ruotsi
  • Suomi