Siirry suoraan sisältöön

Puutarhat

Avoimet puutarhat 6.7.2025 klo 12-17

Kivirannan puutarha

Kivirannan puutarha

Kivirannan puutarha on perustettu nykyiseen muotoonsa 2016. Puutarha jakautuu selkeästi kahteen eri alueeseen. Toinen alue on omakotipiha. Pihassa on kasvilavoja, hedelmäpuita, marjapensaita, perennapenkkejä, pionipenkki ja viinirypäleitä. Erikoisuutena Saltexin tekonurmi ja greeni. Toinen alue on kesämökkimäinen. Ns. mökkipihassa sijaitsee nuotiopaikka, rakennettu hiekkaranta, havuja, perennapuolukkaa, metsämansikkaa, pensasmustikkaa ja ruohosipulia. Tämä kaikki on saatu mahtumaan kauniisti vain 1000 neliön tontille.

Saapuessasi Kivirannan tilalle sinulle avautuu kaunis järvimaisema jo etupihalta. Pihaa on kunnostettu todella runsaasti. Pelkästään puustoa on kaadettu 2016 keväällä niin, että polttopuuta on monien vuosien tarpeiksi. Isolla kaivinkoneella muokattiin pihaa aivan uuteen uskoon. Näin hankalasta rinnepihasta saatiin mukavakulkuinen. Piha on rakennettu mahdollisimman helppohoitoiseksi ja monimuotoiseksi perheen harrastuksia huomioiden. .

Yhteystiedot

Omistajat
Outi Svenn
Petri Heikkilä
Katuosoite
Sorvantie 878 Sijainti kartalla
Postinumero
37120
Postitoimipaikka
Nokia
Maakunta
Pirkanmaa
Kunta
Nokia
Puhelin
0400735944
Sähköposti
Kotisivut
Facebook profiili
Puutarhamatkailukohde
Ei

Aukioloajat

Lisätiedot

Puutarhapäivänä on tasatunneinen opastettu kierros. Kesäkahvilamme on myös auki.

Lisäpalvelut

  • Esteetön pääsy
  • Itsepoiminta
  • Kahvitarjoilu
  • Koirat sallittu
  • Majoitus
  • Taimimyynti

Palvelukielet

  • Englanti
  • Ruotsi
  • Suomi