Siirry suoraan sisältöön

Puutarhat

Avoimet puutarhat 6.7.2025 klo 12-17

Heidin puutarha

Heidin puutarha

Meidän puutarhan värimaailma myötäilee pitkälti pinkkiä ja vaaleanpunaista. 2000.neliön pihassa on rutkasti tilaa äidin puutarhanhoidolle kuin kolmen lapsen leikeille. Löytyy keinut, hiekkalaatikko ja leikkimökki. Rennolla fiiliksellä puutarhasta nauttien ☀️

Pihassa on useampia kukkapenkkejä. Vanhoja perennoja, omenapuita sekä marjapensaita. Kuunliljoja löytyy parikymmentä eri lajia. Nykyään lisääntyvissä määrin aika paljon myös havukasveja.

Kierrätys on kova sana puutarhassani joten siellä hyödynnetty monen moista vanhaa. Esim vanhoista ikunoista tehty kasvihuone jossa tomaatit ja kesäkurpitsat kasvavat tänä vuonna. Facebookin roskalava on aarreaitta

Avoimet puutarhat päivänä myynnissä omatekemiä palasaippuoita.

Pihaan voi tutustua myös OmaPiha-lehden maaliskuun (-24) numerosta tai blogistani puutarhaa & pullaa

Pihaani on sanottu satumaiseksi ja paljon olen saanut ohikulkijoilta kehuja ja kiitosta. Se lämmittää toki mieltä jos puutarhastani nauttii muutkin

Yhteystiedot

Omistajat
Heidi Peltonen
Katuosoite
Hakkalantie, 21 Sijainti kartalla
Postinumero
16900
Postitoimipaikka
Lammi hml
Maakunta
Kanta-Häme
Kunta
Hämeenlinna
Puhelin
0503311702
Sähköposti
Puutarhamatkailukohde
Ei

Aukioloajat

  • Aukioloaikoina
  • 11:30 - 14:00

Lisäpalvelut

  • Esteetön pääsy
  • Itsepoiminta
  • Kahvitarjoilu
  • Koirat sallittu
  • Majoitus
  • Taimimyynti

Palvelukielet

  • Englanti
  • Ruotsi
  • Suomi